Puuseppä Tommi Rajala Kauhajoelta

Wood Art on syntynyt Kauhajoen Hyypässä asuvan Tommi Rajalan intohimosta puukäsitöihin. Yhden miehen kunnianhimoinen yritys on saanut ansaittua huomiota myös maailmalla. Kaikessa, mitä Tommi Rajalan kädet luovat, näkyy rakkaus käsityöhön sekä jalopuuhun puhtaana ja aitona materiaalina. Omaleimaiset tuotteet ja taide-esineet valmistuvat sataprosenttisena käsityönä Kauhajoen verstaalla, josta ne jatkavat matkaansa ilahduttamaan asiakkaita ympäri Suomen sekä ulkomaille saakka.

Lue lisää puuseppä Tommi Rajalasta ja tarinasta, joka synnytti Wood Artin.

Kun puunveisto vei sydämen

Käsillä tekeminen ja kaikenlainen rakentelu, jossa saan hyödyntää luovuuttani, ovat olleet minulle luontaisia ja mieluisia asioita jo pienestä pojasta lähtien. Puutöiden pariin päädyin kuitenkin vasta 2010-luvun alkupuolella onnekkaan sattuman ja uteliaan mieleni ansiosta. Laitoin nimittäin merkille pihapiirimme lähistöllä sijaitsevassa ulkorakennuksessa lojuneen vanhan puusorvin, ja muutaman kyselyn jälkeen se löysikin tiensä lainaksi omaan verstaaseeni. Lainasorvia seurasi vannesaha, vannesahaa pieni höylä, höylää valikoima erilaisia puutyökaluja, ja siitä se sitten käynnistyi! Ennen kuin huomasinkaan, oli tämä harrasteluna alkanut homma vienyt mukanaan melko suuren palan sydäntäni. Pajalla kului vaivattomasti tunti jos toinenkin ja mielikuvitus alkoi vilistä ideoita.


Puuseppänä aloitin ensin hyvin yksinkertaisista töistä, kuten kynttilänjaloista, jotta eri puumateriaalit ja työmenetelmät tulivat tutuiksi. Pikkuhiljaa olen tarttunut entistä haastavampiin ja yksityiskohtaisempiin töihin – uuden oppiminen ei lopu koskaan.


Olen aina pitänyt tärkeänä itsensä haastamista ja omien taitojen sekä mukavuusalueen ylittämistä. Koen että kaiken kyllä oppii, kunhan motivaatio ja intohimo ovat kohdallaan. Tästä mentaliteetista kertoo myös sloganini "Black Belt at Woodworking". 

Tutustu tunnetuimpiin töihini

Harrastelusta yritystoiminnaksi

Perustin Wood Art -tuotemerkin töilleni vuonna 2012. Valmistan kaikki Wood Art -tuotteet aitona käsityönä alusta loppuun asti itse Kauhajoen verstaallani. Materiaaliksi ovat valikoituneet eri jalopuut, kuten koivu, omena- kirsikka ja päärynäpuu, raita, pähkinä, tammi, tiikki, mahonki, wenge, padouk, movinqui, cocopolo sekä tulipwood. Puu on muokattavuudessaan mahtava ja kaunis materiaali, jonka oman aidon värisävyn jätän näkyviin jokaiseen työhöni.


Puutöiden tekeminen on minulle edelleen ennen kaikkea rakas harrastus, mutta myös valmis lopputulos on tärkeä. Asiakkaiden ja katsojien sekä lahjansaajien reaktiot ovat minulle merkityksellisiä ja palkitsevia. Paras palkka tässä työssä syntyykin siitä, kun voi teoksillaan ilahduttaa ja yllättää toisia ihmisiä.

Yksilöllisiä lahjaideoita

Ota yhteyttä

Käsityönä syntynyt, lahjansaajan henkilökohtaisista kiinnostuksen kohteista inspiraationsa ammentanut puuveistos on uniikki lahja kenelle tahansa. Ota yhteyttä minuun, kun haluat yllättää läheisesi mieluisalla, juuri hänelle suunnitellulla lahjalla. Kuulen mielelläni kaikenlaisista ideoista asiakkailtani. Toimitan tuotteitani kaikkialle Suomeen sekä ulkomaille.

Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, käytämme kumppaniemme kanssa sivustolla evästeitä. Jos et hyväksy evästeitä, muuta selaimesi asetuksia. Lisätietoja. Hyväksyn evästeiden käytön jatkamalla sivuston käyttöä.